KILLER
Pääklubilla Turussa
CLUB FEENIXISSÄ
lauantaina 8.11.

Liput 8 / 10 euroa.

   

Killer | Keikka lauantaina 8.11. Club Feenixissä

Killer – Sure You Know How to Drive This
 

 

Kuvat: Timo Wright

(Killerin pressitiedotteesta)

Lisää killerikoukkuja, vahvempia melodioita, väkevämpiä kitaroita. Sitä kaikkea ja tietenkin paljon enemmän on luvassa Killeriltä yhtyeen kakkoslevyllä Sure You Know How To Drive This Thing.

Uuden levyn ensimmäinen sinkku Naughty Boy ehti jo nousta yhdeksi kesän kovimmista hiteistä: se meni suoraan sinkkulistan kolmoseksi, radiosoittolistan ykköseksi ja MTV Nordicin UpNorth-listaohjelman kärkeen. Biisi jatkaa Killerin parin vuoden takaisen hitin, All I Wantin, tahdissa sekin otti kärkisijan radiosoittolistoilla, pamahti kakkoseksi sinkkulistalla ja auttoi puskemaan esikoisalbumi Sickeningly Pretty and Unpleasantly Vainin melkein kultalevymyynteihin.

Nyt Killer iskee albumilla, joka on sekä ehjempi että monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Se on kiltti mutta viekas, itsevarma mutta haavoittuvainen, pop ja rock. Vähän niin kuin Siiri Nordin on yhtä aikaa etäinen mutta viettelevä Naughty Boyssa.
"Naughty oli mun mielestä niin hauska sana ja Rantasalmen Paulin kanssa naurettiin sille, että mikään ei ole sillä tavalla tuhmempi ja silti asiallinen kuin naughty. Aluksi biisin nimi oli Naughty Girl, mutta se ei koskaan tuntunut oikealta. Sitten jossain vaiheessa mä tajusin, että joo boy, olihan tässä tää toinen vaihtoehto", Siiri kertoo.

Killer onnistuu uudella levyllään yhdistämään vielä edellislevyä paremmin voimansa ja luomaan vahvaa, melodista poppia, jossa riittää hittikoukkuja ja sävyjä. Albumia kuunnellessa mieleen voi tulla kaiken maailman tähtiä vaikka Madonnasta Guns'N'Rosesiin tai Garbagesta Rasmukseen, mutta Sure You Know How To Drive This Thingin ei kuulosta kokonaisuutena miltään toiselta bändiltä. Levyllä on paljon eri piirteitä, mutta se kuulostaa kokonaisuudelta. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

Levyn vahvuudet kuulee esimerkiksi Watching-Waitingissä, jossa päällekäyvät kitarat yhdistyvät klubimusiikista tuttuun värinään. Operator on jenkkityyppinen kevyt rock-pala, Liar 80-luvun balladi, joka on joutunut 2000-luvun pop-pesuun ja Sugar, siinä on kitarasoolo, mikä kertoo biisistä jo aika paljon.
"Biisit on paremmin kelattuja ja me ollaan oltu niiden kanssa kärsivällisempiä kuin ennen. Ekaa levyä tehdessä ei ollut yhtä paljon itsekritiikkiä, nyt osaa paremmin katsoa aikaansaannoksiaan ulkopuolelta, ihmetellä niitä ja lähtee paikkailemaan", basisti Timo Huhtala selvittää.

Kun kuulee, miten erilaisten juttujen kautta Killerin nelikko on musiikista innostunut, yllättyy, että he ovat edes pystyneet tekemään musiikkia yhdessä. Siiri on kasvanut jazzin, bluesin ja klassisen parissa ennen kuin innostui The Doorsista ja "joskus 95"Björkistä, Timon vaikutteet löytyvät grungesta, kitaristi Tumpin taustat ovat rokin lisäksi konemusiikissa ja rumpali Teijo on diggaillut funkia.
"Se fuusio on varmasti meidän vahvuus. Kaikilla on hirveän erilaiset musiikilliset vaikuttajat, mutta ei ole koskaan ollut epäselvää millaiselta me kuulostetaan yhdessä", Siiri tähdentää.
"Meillä ei ole sitä, minkä näkee useissa bändeissä, että aha, tossa on aivot ja noi muut kuolaa tuolla taustalla. Meillä on tasapainoinen ryhmä: neljä vahvaa tyyppiä, jotka pystyy kuitenkin toimimaan yhdessä", Timo korostaa.

Kenenkään homma ei ole kuolata, joten myös biisien kirjoittaminen on yhteistyötä. Siiriltä tulevat usein kappaleiden rungot, joita aletaan porukalla kehitellä. Uudella levyllä tämä on johtanut vahvempiin melodioihin ja väkevimpiin kitaroihin. Siihen on varmasti vaikuttanut kahtiajakoinen tapa tehdä biisit.
"Treenikämpällä on aina niin paljon meteliä, että on vaikea saada kiinni hienouksista ja nyansseista. Paras tapa säveltää on ollut Timon luona, jossa juodaan rajattomasti kahvia ja soitellaan akustisilla soittimilla", Siiri kertoo.

Poppimelodiat syntyvät rauhassa akustisilla, minkä jälkeen biisit viedään treenikämpälle rokkihoitoon. "Siiri ehdottaa joka päivä, että eiks me voitais soittaa vähän hiljempaa tänään, mutta hiljalleen kaikki vääntää lisää volaa ja sitten on taas meteliä", Timo tunnustaa.
Oma osuutensa eri palasten saamisessa levyn muotoon on ollut myös levyn tuottajilla The Rasmuksen Pauli Rantasalmella ja Lauri Ylösellä, jotka tuottivat myös Killerin ensimmäisen levyn. Rantasalmella on kokemusta tuottamisesta myös Kwanista, ja Killer, The Rasmus ja Kwanhan muodostavat yhdessä Dynastyn.
" On hienoa, että on tällaista tukea. Tuottamisen lisäksi Pauli ja Lauri antavat meille neuvoja, koska ne on tehneet musiikkia, kiertäneet ja kaikkea jo melkein kymmenen vuotta. Mariko on tuttu jo kaukaa, me oltiin ennen samassa bändissä. On hirveä voimavara, että on kavereita lähellä, jotka tekee samaa juttua kuin itse", Siiri kehuu.

www.killertheband.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Antti Eriksson / Universal Music Oy
Puh. 09-615 4677
Gsm. 040-528 2889
E-mail: antti.eriksson@umusic.com