Ravitsemusopas onnistuneelle festivaalille

Evästesti | Festarireseptit

Ravitsemusopas

Valmistautuminen
Nelipäiväinen elokuvafestivaali ei välttämättä vaadi varsinaista hiilihydraattitankkausta edeltävällä viikolla. Tavanomainen, monipuolinen ruoka riittää mainiosti. Itse festivaalin aikana ravitsemuksellista hienosäätöä sitten voi ja on syytäkin tehdä.

Miksi?
Vastuuntuntoinen festivaalivieras huolehtii omasta ja mielellään myös kumppaninsa ja muiden lähimmäistensä ravinto- ja nestetasapainosta. Liian matalaksi päässyt verensokeri paitsi haittaa näköä ja keskittymiskykyä myös uhkaa yhteiskuntarauhaa. Vähemmästäkin on syttynyt sotia, ja syttyy. Siltä varalta, että kohtaat itsestään huonommin huolta pitävän kansalaisen, katso tajuntansa menettäneen ensiapuohjeet täältä.

Varusteet
Minimivarustus festivaaleille on pikkulusikka, pieni ja sopivan tylsä hedelmäveitsi, vesipullo ja pullonavaaja.
Pikkulusikalla voi lusikoida jugurttia tai vaikka suklaavanukasta omaan (ja vieruskaverin) suuhun. Hedelmäveitsen avulla voi nauttia esimerkiksi hivelevästä sinihomejuusto-päärynä-yhdistelmästä elokuvien tauolla. Yhdistelmä on vireystilan ylläpidon kannalta suorastaan ideaalinen: se sisältää riittävästi energiaa sokerin ja rasvan muodossa ja palauttaa aineenvaihdunnassa horjahtaneen natriumtasapainon. Lisäksi se maistuu sairaan hyvältä.

Juoma
Vettä on hyvä juoda kaksi litraa(* päivässä, ja pitkäkestoisen suorituksen aikana määrä kasvaa. Oma vesipullo on myös ekologinen. Pullonavaajaa ei ikinä ole kellään silloin, kun sitä kipeiten tarvitaan. Poikkea valtavirrasta! Ole valmis! Pullonavaaja on viisaan elokuvadiggarin käsissä yleensä vasta suorituksen loppumetreillä. Kaikkihan tietävät, miten olut vaikuttaa paikallaanistumistyyneyteen. Vaihtoehtoisia virvokkeita voi toki varata vaikkapa kerhopulloon.

*)Elokuvaharrastajien piirissä vaikuttaa myös extreme-suuntaus, jonka oppien mukaan festareiden aikaan ei pidä juoda ollenkaan. Linjan suosijoiden mukaan tällä tavoin välttyy vessajonoilta ja takaa sujuvan siirtymisen elokuvasta toiseen.

Testattua toimivuutta

Vinokino testasi puolestasi joukon elokuvaevääksi ehdolla olevia elintarvikkeita. Testijoukkoon valittiin kiistämättömien klassikoiden lisäksi myös avantgardistisemman ja kokeilevamman linjan edustajia. Pisteitä annettiin kullekin yhdestä viiteen kuudessa eri kategoriassa. Arvioitaviksi tuli valmistus- tai hankintanopeus, maku, lisäaineiden ja suojaravintoaineiden suhde, logistinen toimivuus sekä se, tekeekö eväs vaikutuksen saman sukupuolen edustajaan.

Entä mikä on festivaalin koordinaattorin Sari Miettisen lempieväs elokuviin? ”Vähän tylsästi irtsarit ja perunalastut,” Sari sanoo ja paljastaa, että hänen erikoisin elokuvaeväänsä on ollut viskipullo “Se tapahtui kyllä viisaudenhampaan leikkauksen jälkeen!”

Kysymykseen siitä, onko jokin ohjelmiston elokuvista erityisen suositeltava gourmet-ihmisille, Sari ehdottaa, että eri elokuviin kannattaisi ottaa erilaisia teemaeväitä. ”Esimerkiksi Mango Soufflé -elokuvaan sopisi Intia-menyy ja syviin draamoihin suklaata ja nenäliinoja (ei kuitenkaan suositella). Do I Love you? -elokuvaan taas kävisivät kolmiosandwichit ja lager.”

TESTIEVÄS Valmistus- tai hankintanopeus Maku Lisäaineet ja suojaravintoaineet Logistinen toimivuus Vaikutus mielitiettyyn? Pisteet yhteensä
Banaani 5,0 4,0 4,5 4,0 2,0 19,5
Einespizza 3,0 1,5 1,0 1,5 0,0 7,0
Irtokarkit 4,5 4,5 1,0 4,5 4,0 18,5
Kirsikkatomaatit 4,0 4,0 5,0 5,0 4,0 22,0
Popcorn 3,0 3,0 2,0 3,5 3,0 14,5
Suklaa 5,0 5,0 4,0 5,0 5,0 24,0
Tabbouleh-salaatti 2,0 5,0 4,0 2,0 4,0 17,0
Tahini-basilikaleivät 3,0 4,0 4,0 3,0 5,0 14,0
Virvoitusjuomat 5,0 4,0 1,0 5,0 2,0 17,0

Testiryhmän kommentit:

Banaani: Banaanissa mukaan tulee yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Valitse reilu! Sen logistisessa toimivuudessa olisi tuotekehittelyn paikka. Jos banaania säilyttää taskussa, se saattaa herättää epäluuloja vierustoverissa. Tämä on banaanin heikkous muutenkin: ”Ei kovin tarjottava eväs. ”Haluatko haukata banaaniani?” elokuvan herkimmässä kohdassa saattaa aiheuttaa jopa todella negatiivisia reaktioita”, kommentoi testiryhmä.

Einespizza: Hankintanopeus olisi viitonen, mutta oletettava uunin puute vähentää pisteitä. Ajatus einespizzaa mussuttavasta vierustoverista sai testiryhmän lähes vaatimaan miinuspisteiden käyttöönottoa testissä.

Irtokarkit: Jos haluaa tehdä vaikutuksen, kannattaa kiinnittää huomiota karkin muotoon. Marmeladisydämet kantavat mukanaan toisenlaista viestiä kuin liitulaku tai gorillan naama.

Kirsikkatomaatti: Testin yllättäjä! Yleensä hyvä myyntipakkaus takaa toimivan logistiikan, ja kirsikkatomaattien muoto ja koko ovat vaikutuksentekoon suorastaan otolliset: ”Ovat niin suuhunpantavia!”

Popcorn: Klassikolla on klassikon arvovalta, mutta vähän kirvoitti silti testiryhmältä arvion ”vähän tylsää peruskamaa taviksille”.

Suklaa: Ehdoton testivoittaja! Aina hyvää ja terveellistä! Sisältää flavonoideja ja tuottaa tulisesti endorfiineja paatuneimpaankin kehoon! Ja jos ei tee vaikutusta niin ”so long sitten vaan babe, evvk itse asiassa”.

Tabbouleh: Tsekkaa resepti (alla)

Tahinileivät: Tsekkaa resepti (alla)

Virvoitusjuomat: Virvoitusjuomilla voi auttaa ylläpitämään nestetasapainoa: kaiken nautittavan juoman ei tarvitse olla vettä.

Festarireseptit
 

Tabbouleh eli couscous-salaatti

2,5 dl couscousia
1 punasipuli hienoksi pilkottuna
2 valkosipulin kynttä hienoksi pilkottuna
puntti tuoretta persiljaa
2 tl kuivattua minttua
1 sitruunan mehu
0,5 dl oliiviöljyä
mustapippuria ja suolaa maun mukaan
1 punainen paprika pieninä kuutioina
2 tomaattia siemenet poistettuna ja pieniksi kuutioiksi pilkottuna
15 kivetöntä mustaa oliivia viipaleina

Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita lämpimään couscousiin sipuli, valkosipuli, sitruunamehu, öljy ja mausteet. Muista suolaa lisätessäsi, että oliivit ovat suolaisia. Anna jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen paprika, tomaatit ja oliivit.

Tabbouleh vain paranee, kun maut tasaantuvat. Sen voi siis mainiosti tehdä jo edellisenä iltana valmiiksi.

 

Tahini-basilikaleivät

Ruispaloja
Tahinia eli seesamitahnaa
Tuoretta basilikaa

Levitä ruispaloille tahinia ja silppua reilusti basilikaa päälle. Sulje palat.

Tahini on maukas seesaminsiemenistä valmistettu levite, joka koostumukseltaan muistuttaa maapähkinävoita. Se ei kuitenkaan ole makeaa. Tahinia myydään luontaistuotekaupoissa ja etnisissä ruokakaupoissa. Se käyttäytyy eväsleivissä kiltimmin kuin esimerkiksi juusto tai kinkku, jotka saattavat kaivata viileään. Tahini sen sijaan säilyy hyvin huoneenlämmössä.

Tahinin rasvapitoisuutta (55 %) ei kannata säikähtää, koska seesamin rasva on koostumukseltaan sydänystävällistä.