
ELOKUVAT
|
|
Ohjaajan
kommentti
Do I Love You? -elokuva syntyi, kun aloin pohdiskella, miksi olen
lesbo. Muiden ihmisten kirjojen ja teorioiden keskellä halusin
tietää, mitä mieltä itse olen ja mitkä
olivat minun ongelmani. En alkanut työstää elokuvaa
valmiin käsikirjoituksen pohjalta, vaan aloitin keskustelunpätkillä,
jotka pyörivät omien pohdiskelujeni ympärillä.
Nämä keskustelut muodostivat elokuvan lähtökohdan.
Tämän jälkeen valittiin näyttelijät joskus
hyvinkin sattumanvaraisesti sen mukaan, ketä oli saatavilla.
Olin itse yksi näyttelijöistä ja olenkin erittäin
kiinnostunut elokuvista, joissa kirjoittaja/ohjaaja esittää
itse oman tarinansa.
Kuvaaminen oli alkanut, enkä ollut varma, mikä lopputulos
tulisi olemaan: halusin jättää sen editoijien käsiin.
Tiesin haluavani kuvata elokuvan, joka pohjautuisi sarjaan muistiinpanoja
ja kirjoitelmia eikä eheään, kokonaiseen kertomukseen.
Pidän pohdiskelevan kirjoitelman muodosta rakenteena ja halusin
käyttää sitä elokuvassani.
Tämä filmi on täysin katuteatteria, sillä
teimme työmme kadulla todellisissa kohteissa. Me vain hymyilimme
konduktööreille ja vartijoille ja toivoimme parasta.
Hyvä henki ympäröi koko projektia. Liikuimme ympäriinsä
pienessä ryhmässä pari työryhmän jäsentä,
pari näyttelijää, jokunen voileipä ja muutama
sivu käsikirjoitusta, joka piti kaiken kasassa.
Tarina kirjoitettiin lopulta editointivaiheessa. Elokuva lipuu
ihmissuhteiden välillä korostaen samanlaisuutta tai
asettamalla eri teemoja ja kokemuksia vastakkain. Tällöin
ymmärsin, että teoksen tarina oli universaali, eikä
se rajoitu vain tiettyyn ihmisryhmään. Tavoitteenani
oli vyöryttää katsojille ideoiden ja tapahtumien
tulva, elävää elämää havainnoiva
filosofinen diskurssi.
Lisa
Gornickin filmografia
Lisa Gornick aloitti näyttelijänä ja stand up -koomikkona.
Kirjoitettuaan kaksi näytelmäkäsikirjoitusta hän
päätti hyödyntää seuraavana ilmaisumuotona
elokuvaa. Hän teki useita lyhytelokuvia kuten My Primary
Lover Never Hollywood Kissed Me (1999) ja A Graphic Love Story
(2002).
Digitaalisen videon ja tietokoneella editoinnin kehitys mahdollistivat
täyspitkä elokuvan tekemisen. Tämä johti Lisa
Gornickin ensimmäisen kokoillan elokuvan Do I Love You? syntyyn.
Filmi kuvattiin 28 päivässä eri puolilla Lontoon
keskustaa. Do I Love You? on varmistanut Ison-Britannian levityksensä,
se on myyty Channel 4 -televisiokanavalle, ja se kiertää
tällä hetkellä maailman elokuvafestivaaleja. Elokuva
on nähtävillä muun muassa Berliinissä, Miamissa,
Milanossa, New Yorkissa, San Franciscossa, Los Angelesissa, Philadelphiassa,
Austinissa, Barcelonassa, nyt Turussa ja Helsingissä, ja
se tullaan näkemään myös Montrealissa, Kööpenhaminassa,
Hampurissa ja Pariisissa.
Lisa Gornick itse työskentelee parhaillaan seuraavan elokuvansa
parissa ja totuttelee varmistuneen rahoituksen tuomiin etuihin.
|