Turun Seudun SETA ry on paikallinen
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen
kansalaisoikeusjärjestö. Se on aloittanut
toimintansa vuonna 1971 osana laajempaa 60- ja
70-luvun yhteiskunnallista liikehdintää.
Tavoitteena yhteiskunnallinen
tasavertaisuus
SETAn periaatteena on nimensä mukaisesti
ollut yhteiskunnallinen tasavertaisuus riippumatta
ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoliroolikäyttäytymisestä tai
-identiteetistä. Käytännössä SETA
siis toimii mm. lesbojen, homojen, biseksuaalien,
transvestiittien ja transseksuaalien ihmisoikeusjärjestönä.
Aktivisteista suurin osa kuuluu johonkin näistä ryhmistä,
mutta SETAn toimintaan voi osallistua kuka tahansa
siitä kiinnostunut. Aiemmin SETAn linjana
oli korostaa lesbojen ja homojen samankaltaisuutta
ja kunnollisuutta "valtaväestöön" nähden.
Nykyisin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin
kuuluvien ihmisten moninaisuus ja erilaisten osakulttuurien
rikkaus on paremmin esillä eikä yhteiskunnan
ja valtakulttuurin seksuaalisuuteen ja sukupuolijärjestelmään
liittyviä rakenteita pelätä kritisoida.
Vapaaehtoisten voimalla
Turun SETAlla on noin 150-200 jäsentä,
mutta sen palveluja käyttävät vuosittain
tuhannet ihmiset mm. käymällä yhdistyksen
järjestämissä tansseissa ja elokuvafestivaalilla.
TuSETAn työstä tehdään vapaaehtoisvoimin
lähes kaikki. Työntekijöitä on
tällä hetkellä yksi. TuSETA rahoittaa
toimintaansa pääosin omalla varainhankinnalla
ja osin Raha-automaattiyhdistyksen, kuntien ja
valtion kulttuuri- ja nuorisotuella. Ilman vapaaehtoispanosta
toiminta ei olisi niin laajaa ja monipuolista.
TuSETAn toiminta on monitahoista
ja riippuen näkökulmasta sitä voidaan
pitää ihmisoikeusjärjestönä,
kansalaisjärjestönä, etujärjestönä,
nuorisojärjestönä, sosiaalipalvelujärjestönä,
terveyskasvatusjärjestönä tai kulttuurijärjestönä.
Lisää TuSETA:n menneestä historiasta: juhlapuhe
vuodelta 1991.
Tarja Hautasen kirjoittama Yksityistilaisuus kertoo turkulaisten homojen ja lesbojen kulttuurihistoriasta, heidän kokemuksistaan 1950-luvulta tähän päivään. Kirja perustuu haastatteluihin. Kirjassa on 81 sivua ja sen hinta on 10 euroa